Olen saanut paljon yhteydenottoja näiden julkaistujen postausten myötä myös täysin tuntemattomilta henkilöiltä. Kiitos siitä. On ihanaa huomata, kuinka ihmiset välittää. En ole yksin. Ja kertoipa joku saaneen näistä apua omaan suhteeseensa. Hienoa.

Haluan sanoa kaikille saman asian kanssa painivalle, että älkää ikinä koskaan ottako vastaan minkäänlaista väkivaltaa. Älkää uskoko siihen, että kaikki muuttuu. Kaikki voi muuttua joksikin aikaa, mutta ihminen joka on kerran satuttanut, satuttaa vielä uudelleen. Henkinen väkivalta rikkoo sut sisäisesti. Itsetunto menee. Kenenkään ei tarvitse kestää sitä. Ei minkäänlaista väkivaltaa, vähättelemistä tai solvaamista.

Asian kauheuden on tajunnut vasta, kun on päässyt lopullisesti irti tuosta suhteesta. Kun on eri osoitteet. Olo on niin helpottunut, et sitä on vaikea kuvailla. Olen niin onnellinen, et arjen pienet asiat saa hymyn huulille. Arvostan elämää aivan eri tavalla. Aiemmin sitä vain toivoi, että päivä olisi jo ohi. Aika mateli. Pelkäsi.

Pekka otti yhteyttä. Kysyi kuulumisia. Miksi sitä kiinnostaa? Pekka väittää olevansa pahoillaan, katuu. Kuulemma ikävöi minua. Ahdistun, kun saan häneltä yhteydenottoja. Kaikki palaa mieleen. Mieheni avulla sain vastattua. Pyysin jättämään rauhaan, unohtamaan. Niin on vain helpompi, kun yhteydenottoja ei tule. Erinäisten asioiden kautta, on pakko olla jollakin tavoin kuitenkin vielä yhteyksissä. Onneksi ei päivittäin, ei edes viikoittain. Toivottavasti näistäkin päästäisiin eroon lähitulevaisuudessa ja voisi katkaista välit kokonaan. Vaihtaa numeroa. Unohtaa pysyvästi.

Joku kysyi ikävöinkö? Kaipaanko mitään? En. En todellakaan. Vaikka suhde oli pitkä, en tosiaan kaipaa mitään. En ikävöi. Ero oli helpotus. Ei millään tavalla vaikea asia.

Edessä on vielä pitkä toipumis prosessi. Aikaa se vie varmasti. Kehossani on jälkiä, jotka muistuttaa tuosta ajasta ikuisesti. Mä selviän. Haluan selvitä.

Itsetunto on vielä niin huono, että aina kun joku ihminen katsoo mua ajattelen hänen ajattelevan miten ruma olen, kuinka kauheat vaatteet mulla on, miten lihavalta näytän.. tms. Jokainen päivä on kuitenkin parempi. Peilistä minua katsoo jo ihan ok tyyppi. 

Alta löytyy biisi, josta olen saanut paljon voimaa näinä aikoina. Itkemättä tuota en voi kuunnella.

http://www.youtube.com/watch?v=k20h4hZ4Roc