Edellisestä postauksesta on vierähtänyt aikaa jo parisen kuukautta. En olisi uskonut aloittaessani kirjoittamaan ensimmäistä postausta tätä yhteydeottojen määrää. Olen saanut uskomattoman paljon sähköpostia monilta samanasian kokeneilta ihmisiltä, sekä muilta tuntemattomilta paljon tukea ja tsemppiä. Kiitos! <3 Monet ystäväni/läheiseni ovat saaneet asiasta tietää tämän blogin myötä. Heistä on ollut uskomaton tuki. Kuten sanottu, itsetuntoni on alkanut nousta niin pohjalukemista, että yksi pieni kehu tai kohteliaisuus saa hymyn päiväkausiksi huulille.

En tiedä, olenko vieläkään tottunut elämään ilman sitä ainaista niskaan huohotusta ja sitä tietynlaista pelkoa. On niin vapauttavaa kun voin nähdä ystäviä ja tehdä omia juttuja kysymättä keltään lupaa. Niin itsestään selvä asia monelle. Tiedän joidenkin ajattelevan, että "miksi tottelit?" "miksi et lähtenyt aiemmin?!" No, voin kertoa. En minä vapaaehtoisesti keneltäkään lupaa kysynyt töihin menoon tai ystävien näkemiseen. En minä tarkotuksella tuossa tilanteessa ollut. Sitä on varmaan vaikea ajatella, jos sitä ei ole kokenut. Jatkuvan painostuksen ja uhkailun alla, oli itselleen parempi totella, kuin niskuroida vastaan. Se, kun henki on ollut liipasimen ja veitsenterän varassa pelottaa. Kerran tein niinkuin Pekka ei halunnut. Sen jälkeen seisoin seinää vasten veitsi kurkulla ja otin nyrkin iskuja kasvoihin. Siksi, siksi minä tottelin mielummin.

Se miksi en lähtenyt aiemmin. Se on hyvä kysymys. Oikeastaan siihen pätee myös samat vastaukset, kuin aiempaan kysymykseen. Jos sanoin lähteväni, sain roppakaupalla uhkauksia. Toisekseen alkuvaiheessa Pekka sai aina uskomaan, että asiat muuttuu. Jokainen kerta oli se viimeinen. Hänellä oli vain niin vaikeaa, ja jostakin kumman syystä se purkautu minuun. Näitä selityksiä kuulin. Lopulta en enää jaksanut uskoa minkään muuttuvan. Ne tunteet, joita mulla joskus oli ollut, oli kadonnut niiden iskujen ja sanojen mukana joita sain osakseni. Tunsin enää lopulta vain vihaa ja tavallaan myös sääliä.

Kerroin lähtemisestä rauhassa jutellen. Odotin hetkeä, jolloin tiesin Pekan olevan "rauhallisempi". Sanoin, että meidän on parempi erillään. En puhunut väkivallasta. En uskaltanut ottaa sitä siinä esille. Sanoin, että tunteet joita on ollut on muuttunut niin laimeaksi, että olisi väärin jatkaa seurustelua. Yllätyin siitä, kuinka rauhallisesti Pekka asian otti. Näin kyyneleiden valuvan hänen silmistään. Kannoin tavarani asuntomme tyhjään huoneeseen. Asuisin siinä niin kauan, kunnes pääsisin jatkamaan elämääni muualla. Heti alussa Pekka teki selväksi, että hänen väkivaltaisuudestaan ei puhuta kenellekkään. Eri huoneissa asuminen toimi. Pekka ei viihtynyt enää juurikaan kotona, eikä fyysistä väkivaltaa tuon jälkeen ollut.

Jo noin 6kk tuon suhteen päätyttyä elämääni asteli nykyinen mieheni. Sanotaan häntä nyt vaikka Roniksi. En etsinyt mitään suhdetta, en odottanut sen tapahtuvan vielä aikoihin. Olin ajatellut elää ja nauttia vapaudesta. Palaset vain alkoivat loksahdella paikalleen ja sitten se olikin menoa. :) En ole katunut päivääkään. Nyt voin sanoa oikeasti olevani onnellisempi, kuin koskaan aiemmin. Vieläkin välillä mietin, että saako kukaan olla näin onnellinen?! Rakastan niin paljon, ettei sitä voi sanoilla sanoa. Ilman Ronia mä en olisi tässä! <3

En usko, että Pekka tulee koskaan ymmärtämään millaiset jäljet se on jättänyt muhun. Niitä arpia ei tuosta vain pyyhitä pois. Osan arvista kannan mukanani hautaan saakka. Ne henkiset arvet satuttaa eniten. Mm. Yksi päivä kaupassa sovitin yhtä mekkoa, joka miellytti mua kovasti. Katsoin peiliin ja mieleen tuli sanat, joita tiedän, että Pekka olisi käyttänyt nähdessään minut tuo mekko päällä. Yritin olla ajattelematta, onnistumatta. Mekko jäi kauppaan. 

 

Väestöliiton sivuilta löytyy paljon juttua parisuhde väkivallasta. Tässä muutama juttu. Voisin allekirjoittaa ihan jokaisen.

 

- Väkivaltaisesta parisuhteesta ei ole helppo irrottautua. Väkivalta voi kestää vuosia, eikä nainen välttämättä koskaan lähde suhteesta. Syitä voivat olla häpeä, itsetunnon murentuminen, traumatisoituminen, huoli lapsista ja taloudellisesta toimeentulosta, puolison kontrolloivasta käytöksestä johtuva sosiaalinen eristyminen tai  auttamispaikkojen puuttuminen.

- Parisuhdeväkivalta tarkoittaa avio- tai avopuolison tekemää fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. Myös niillä uhkaileminen on väkivaltaa. Väkivalta voi olla myös henkistä. Väkivalta on lain mukaan rangaistavaa, myös parisuhteessa.

- Parisuhdeväkivalta on paljon muutakin kuin lyömistä, potkimista, tönimistä tai kuristamista. Se on myös estämistä, erilaista uhkailua, valvontaa ja kaikenlaista liiallista kontrollia. Useimmiten parisuhdeväkivalta kestää vuosikausia ja pahenee vanhetessaan. Se on aina vallan käyttämistä toiseen ihmiseen.

- Siihen liittyy haitallisia luuloja kuten uhrin syyllistäminen tai se että väkivallan kohde on jotenkin ansainnut väkivaltaisen kohtelun tai provosoinut tekoon.

(http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhdevakivalta/)

 

Myös naistenlinja nettisivustolta löytyi muutama asia, josta saatte ehkä vastauksia kysymyksiinne. Tässäpä näitä:

- Ulkopuolisten voi olla vaikea ymmärtää, miksi nainen pysyy väkivaltaisessa suhteessa. Suhteesta lähteminenvoi vaikuttaa yksinkertaiselta ratkaisulta. Jos nainen ei jätä väkivaltaista miestä, saatetaan tilanteen jatkumista pitää naisen syynä. Näin ei kuitenkaan pitäisi ajatella. Jos ei ole itse kohdannut väkivaltaa läheisessä suhteessaan, on hyvin vaikea ymmärtää väkivallan aiheuttamia seurauksia.

- Huomioi, että väkivallasta voi aiheutua monenlaisia seurauksia. Esimerkiksi erilaiset ja nopeasti vaihtelevat tunnetilat – häpeä, syyllisyys, viha, avuttomuus ja pelko – ovat normaaleja reaktioita epänormaaliin tapahtumaan. Myös mm. eristyneisyyden ja erilaisuuden tunteet, keskittymisvaikeudet, univaikeudet, painajaisunet, lisääntynyt päihteiden käyttö ja vaikeudet ihmissuhteissa voivat olla väkivallan seurausvaikutuksia

Täältä lisää: https://www.naistenlinja.fi/binary/file/-/id/9/fid/14/

 

http://www.youtube.com/watch?v=Yb8r3ZZAQx4